Pareidolia on mielen omituisuus, joka sallii kokijan nähdä yllättäviä kasvoja ja muita, usein inhimillisiä hahmoja. Yllä olevassa kuvassa on asvaltilla valuvaa nestettä, jolla ei ole tahtoa eikä taiteellisia ambitioita. Tästä huolimatta moni näkee asvaltilla uimahyppyyn ponnistavan ihmisen.
Kreikan sanoista pará (suom. huolimatta) ja eidolon (kuva, hahmo) muodostuva termi tarkoittaa taipumusta nähdä merkitys sellaisessa, jossa se on sattumalta tai tarkoituksetta syntynyttä. Tavallinen pareidolia-esimerkki on pilvi, joka saa katsojan silmissä jonkun tunnistettavan olennon tai esineen hahmon.
Kaikkein tavallisin näky lienee kuitenkin kasvot, jotka voivat ilmaantua luonnossa, rakennuksissa, ruoassa tai missä tahansa arkisessa tarvikkeessa.
Aikoinaan ajateltiin, että pareidolia on epänormaali taipumus. Nykytiedon valossa jo vastasyntyneet oppivat nopeasti hahmottamaan kasvoja. Siksi esimerkiksi neuvolassa on usein hymiötarra vauvojen tutkimuspöydän yläpuolella.
Hauska esimerkki on vanha myytti siitä, että valkoposkihanhet kasvavat puussa. Keskiaikaisissa piirroksissa kuvattiin mielikuvituksellisesti puuta, jonka latvuksissa valkoposkihanhen poikaset kehittyvät. Myytin syntysijoilla ei ilmeisesti koskaan tavattu valkoposkihanhia pesimäpuuhissaan – mutta merenrantojen ajopuussa oli kiinni pieniä ”hanhenkauloja”.
Näkötiedon käsittely aivoissa jakaantuu vaiheisiin, jotka menevät yksinkertaisempien asioiden käsittelystä monimutkaisempiin. Ihminen tunnistaa jo pikkuvauvana kasvon, joten kaksi vierekkäistä ympyrämuotoa tulee aikuisenakin helposti tulkittua silmiksi.
Pareidolia lienee evoluution suosima taipumus
Tutkijoiden mukaan voi olla evoluution sanelemaa, että ihminen oppii tunnistamaan hetkessä kasvot näkökentässään – se on voinut olla elintärkeä taito selviytymisen kannalta. Ei siis ihme, että nykyihminenkin valpastuu huomaamaan katseet metsikössä sielläkin, missä niitä ei ole.
Puiden rungoista tuijottavat kasvot ovat tuttu vanhojen satukirjojen pelottelukeino ja kauhukuvastoon vakiintunut tapa.
Pareidolia on myös rahanarvoinen ilmiö. Moni luontokohde pitää markkinointivalttinaan kallionmuotoja, puita, kivenlohkareita ja muita pinnanmuotoja, jotka muistuttavat kasvoja, eläimiä tai ihmisvartaloita.
Lähteet: The Atlantic, Smithsonian-instituutti, David Badke: The Medieval Bestiary, BBC