Paula Laineen, 64, koirapelko sai alkunsa lapsuudessa. Paula kertoo tarinansa:
”Rakastan eläimiä ja lapsena ajattelin, että rakkaus on molemminpuolista. Siksi naapurin koiran purema osui ja sattui syvälle. Ulkoilutimme sitä sisareni kanssa, kun koira täysin yllättäen hyökkäsi takaapäin ja tarrasi kiinni reiteen. Pian sen jälkeen vieras irtokoira tappoi silmieni edessä oman kissamme. En enää pitänyt koiria ihanina karvaturreina. Ne olivat salakavalia petoja, enkä halunnut olla niiden kanssa missään tekemissä.”
”Olen yrittänyt opiskella koirien elekieltä”
”Kun kohtaan vieraan koiran, jäykistyn. Ihoni menee kananlihalle ja sitä pistelee. Jos joudun koskemaan tuntemattomaan eläimeen, tärisen. Ahtailla jalkakäytävillä siirryn kadun toiselle puolelle. Kerran koirapelko sai minut lähes oksentamaan.
Kaikkein hirveintä on kohdata ajattelemattomia koiranulkoiluttajia, jotka päästävät koiransa kysymättä haistelemaan minua. Vaikka mieleni tekisi, en huuda enkä juokse karkuun. Koetan hengitellä itseni rauhalliseksi. Tiedän, että voin siirtää pelkoni koiraan ja pelkäävä koira voi olla arvaamaton.
Olen yrittänyt opiskella koirien elekieltä, jotta osaisin edes vähän lukea vieraita koiria. Katson koiran häntää, korvia ja pään asentoa – koko olemusta. Peräännyn, jos koira vähänkään painaa häntäänsä jalkojen väliin, luimistaa korviaan tai painaa päätään alas. Otan uhkaavat eleet tosissani.
Tieto tuo turvaa, mutta eniten minua ovat auttaneet hyvät koirakohtaamiset. Tarvitsen vieraiden koirien kanssa aikaa. Minulla on ollut lähelläni ihania ihmisiä, jotka ovat antaneet minuun tutustua lemmikkeihinsä rauhassa. Pelon kohtaaminen on hirveää, mutta sen voittaminen mahtavaa. Enää en niinkään pelkää, vaan aristelen vieraita koiria.”
Koirapelko ei estänyt oman koiran hankkimista
”Koirapelkoni on ollut voimakas, mutta eläinrakkauteni on voimakkaampi. Aikuisena halusin oman koiran. Minulla on ollut kaksi saksanpaimenkoiraa ja bokseri. Ne ovat isoja, voimakkaita, yleisesti pelkoa herättäviä rotuja. Pentuina nekin ovat pieniä ja lutuisia, ja sitä omat koirat ovat aikuisinakin – koostaan huolimatta.
En ole koskaan pelännyt omia koiriani. Voi olla, että olen tietämättäni koettanut pienentää pelkoani altistamalla itseäni koirille, ja se on auttanut. Kun elin muutaman vuoden ilman koiria, koirapelko paheni. Tarvitsen jatkuvaa siedätyshoitoa.
Seitsemän vuotta sitten sain luokseni opaskoirakoulusta labradoripennun, Latten. Tiesin, että pentu on minulla vain siihen saakka, kunnes se voi aloittaa varsinaisen opaskoirakoulutuksen. Vaikka olin valmistautunut, myöhemmin kaksivuotiaasta koirasta luopuminen tuntui kauhealta. Kun Latte syyskuussa palasi luokseni, sain viisi vuotta poissaolleen lapseni takaisin.
Ihan kuten minä, Latte saattaa nykyään reagoida vieraisiin koiriin. Ehkä sillekin on tapahtunut jotain ikävää. Vieraan koiran varominen on viisautta.”
Lue myös:
Räyhähaukkua, raavittuja ovenkarmeja ja rakkautta – rescue-koira Vieno muutti Romaniasta Suomeen ja mullisti uuden perheensä arjen
Koira rohkaisi liikkumaan ihmisjoukossa, auttoi selviytymään psykoosista ja sai tuntemaan olon hyväksytyksi – kolme naista kertoo, mikseivät halua elää enää ilman koiraa
Näin löytökoira Kössistä tuli Suomen paras syöpähajukoira
Kannattaako hankkia koira? Nämä asiat yllättivät ensimmäisen vuoden aikana
Miksi koira nylkyttää vieraiden jalkoja tai haukkuu ovikellolle? Tulkitse koiran käytöstä oikein – 5 tyypillistä tilannetta
