Pari viikkoa sitten Maaret Kalliota alkoi kaupan kassajonossa ottaa oikein kunnolla päästä. Hänen takanaan joku kommentoi koronakriisiä kailottamalla kovaan ääneen, että niin se on: kun ovi sulkeutuu, niin ikkuna avautuu!
– Ärsytti aivan tajuttomasti. Ajattelin, että jonossa voi olla joku sellainen, joka on menettänyt läheisensä tai toimeentulonsa tai joutunut muuten tosi koville, Maaret kertoo.
– Tässä tilanteessa on paljon sellaista, jota me emme voi hallita tai kontrolloida. Emme voi myöskään vain ajatella positiivisesti ja uskoa, että tästä seuraa pelkästään hyvää. Tästä seuraa paljon vaikeaa ja surullista myös sen jälkeen, kun akuutti kriisi on ohi. Taloudellisten menetysten ja toimeentulon kysymysten lisäksi monen mielenterveys järkkyy.
Yltiöpositiivisuutta Maaret kritisoi myös uudessa kirjassaan Voimana toivo, joka ilmestyi maaliskuun lopussa keskelle koronan sulkemaa Suomea.
– Ravistelen aika rajustikin sitä ajatusta, että elämässä kaikki on itsestä kiinni, että jokainen voi kulkea kohti unelmiaan ja asenne ratkaisee. Monille oli selvää jo ennen koronaa, että nuo viime vuosina paljon hoetut mantrat eivät ole totta. Päinvastoin, elämä ei ole meidän hallinnassamme. On tosi paljon asioita, joihin meidän täytyy vain sopeutua. Sen korona on tuonut entistä kirkkaammin esiin.
”On tosi paljon asioita, joihin meidän täytyy vain sopeutua. Sen korona on tuonut entistä kirkkaammin esiin.”
Katteettoman yltiöpositiivisuuden tilalle Maaret tarjoaa realismiin sitoutunutta ja tulevaisuuteen suuntaavaa toivon näkökulmaa.
– Se on eri asia kuin pelkkä ilo, pelkkä positiivisuus tai pelkkä kyvykkyys. Ne eivät ole realiteetteja. Jos mieltä ja elämää rakennetaan jonkin sellaisen päälle, mikä ei ole totta, se ei tule pidemmän päälle kestämään, ja pudotus voi olla jopa aiempaa kovempi.
Toivo sen sijaan juurtuu todellisuuteen.
– Moniäänisyys ja laaja-alaisuus – elämä iloineen ja suruineen, haavoittuvuuksineen, pettymyksineen ja selviämisineen – tekee elämästä toivorikasta ja kantaa sitä eteenpäin.
Korona muutti Maaretin kevään suunnitelmat
Korona muutti myös Maaretin kevään muuksi kuin hän oli suunnitellut. Huhti- ja toukokuussa hänen piti olla elämänsä ensimmäisellä pitkällä luentokiertueella kertomassa toivon merkityksestä hyvän elämän rakentajana ja toipumisen keskeisenä tekijänä.
Tilaisuuksia oli tarkoitus pitää 13 kaupungissa Helsingistä Rovaniemelle. Paikoiksi oli varattu luentosaleja ja auditorioita, joihin mahtuu satoja kuulijoita.
Sitten tuli maaliskuun 13. päivä ja perjantai, jolloin Suomi sulki ovensa. Kaikki Maaretinkin luennot piti peruuttaa.
– Luulin varautuneeni kaikkiin mahdollisiin kauhuskenaarioihin ja suunnitelmien muuttumiseen, mutta tähän en osannut varautua, Maaret kertoo.
– Yrittämisen puute ja passivoituminen ovat toivottomuuden merkkejä, Maaret Kallio sanoo.
Huolella valmistellun kiertueen peruuntuminen totta kai harmitti Maaretia kovasti.
– Pari kolme päivää meni todellisissa epätoivon tunnelmissa. Ajattelin, että mistään ei tule mitään. Mutta kun olin käynyt asian läpi, rauhoituin. Vaikka menetän paljon rahaa, kotiani en menetä, ja asiat kyllä jotenkin lutviutuvat.
Nyt Maaret antaa luentojen sijaan psykoterapiaa etäyhteyden avulla. Etätyötä tekee myös hänen miehensä, ja lisäksi kotona ovat kaksi etäkoulua käyvää lasta. Yhdessä miehensä kanssa Maaret hoitaa iäkkäämpien läheistensä asioita, käy heille kaupassa ja vie välillä kukkia ja lukemista.
– Meillä ei ole mitään hätää. Emme ole riskiryhmää ja voimme olla kohtuullisen rauhallisin mielin.
Silti Maaret on huomannut, että arjen muutokset kuormittavat häntäkin. Poissa kun on muun muassa lasten koulunkäynnin ja harrastusten tuoma aikataulujen väljyys.
– Keskittymiskykyni on alentunut, sählään enemmän, en ole ihan täydessä tehossa.
Maaret Kallio: ”Negatiivisia tunteita on tärkeää uskaltaa tuntea”
Psykoterapeuttina Maaret tietää, että epävarma ja vaikea ajanjakso tuo ihmisestä esiin sen, kuinka kukin sietää tilanteen herättämiä negatiivisia tunteita: ahdistusta, turhautumista, pelkoja ja huolta niin itsestä, läheisistä kuin tulevaisuudestakin.
– Negatiivisia tunteita on tärkeää uskaltaa tuntea, mutta niihin ei saa pudota eikä niiden saa antaa lamaannuttaa itseään. Toivon ydintä on usko asioiden järjestymiseen jotenkin ja joskus, Maaret sanoo.
Kirjassaan Maaret kirjoittaa, että mielenterveyden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että ihminen kokee voivansa jotenkin vaikuttaa elämäänsä ja oloonsa kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Mutta kuinka toimia tässä tilanteessa, jossa ihmisiä nimenomaan kannustetaan passiivisuuteen ja ei-tekemiseen?
– On totta, että poissa ovat nyt monet asiat, joista ihmiset normaalisti saavat apua ja tukea. Jotkut valittavat jopa, että kaikki on viety. Mutta kaikkea – itse asiassa tosi paljoa – ei ole viety. Oman henkisen hyvinvoinnin kannalta on olennaista ymmärtää, että muutoksista ja rajoituksista huolimatta monet arjen rutiinit voivat myös jatkua.
Tämä pätee normaaliaikojenkin vaikeuksiin: Eroperheiden lapsille kannattaa kertoa asioista, jotka jatkuvat eron jälkeen. Masentuneita neuvotaan pitämään rutiineista ja olemassa olevasta kiinni niin paljon, kuin he vain jaksavat ja pystyvät.
– Siinä ei ole kysymys sormen heristämisestä tai ota itseäsi niskasta kiinni -papatuksesta, vaan siitä, että jollakin tavalla pyritään ylläpitämään tunnetta, että elämä jatkuu.
Omaan elämään vaikuttaminen ei tarkoita pelkästään toimintaa ja ulkoisiin asioihin puuttumista. Vaikuttaa voi myös sisäiseen maailmaansa.
– Nyt, voimakkaiden epävarmuuksien aikana kannattaa tehdä kaikkensa mielenterveytensä turvaamiseksi ja vaalia toivoa, tyyneyttä ja rauhallisuutta. Ne auttavat pitämään yllä turvallisuudentunnetta ja uskoa tulevaan.
Toimijuus on sitäkin, että kykenee tunnistamaan ja vastaanottamaan tunteitaan ja sietämään niitä, myös epävarmuutta ja epämukavuutta. Se merkitsee lisäksi kykyä vaikuttaa noihin tunteisiin joko pyytämällä apua tai auttamalla muita.
Toivo laajentaa ajattelua joustavammaksi, uskoo Maaret
Maaret on huomannut, että suorittamiseen ja superpärjäämiseen taipuvaiset ihmiset ottavat saman toimintamallin turvakseen nytkin. Heille kotonaolo saattaa tarkoittaa mahdollisuutta valmistautua maratoniin tai järjestää vuosien aikana kovalevyille kasaantuneet valokuvat. Osaa postaa someen kuvia toinen toistaan ihmeellisemmistä leipomuksistaan.
– Annan lukijoissakin on varmasti paljon sitkeitä, pystyviä, moniulotteisia naisia, jotka nyt turvautuvat pärjäämiseen ja suorittamiseen. Se toimii jonkin aikaa, mutta pidemmän päälle liika suorittaminen on hyvin uuvuttavaa. Jos koronatilanne jatkuu kuukausia, on tosi tärkeää osata madaltaa rimaa.
Jotkut vaativat itseltään täydellisyyttä poikkeusoloissakin ja kyselevät Maaretilta, kuinka nyt pystyy olemaan täydellinen vaimo, äiti ja rakastaja.
– Olen ihan että hei, hellittäkää jo! Nyt riittää sellainen seiska puolen suoritus, se on tässä tilanteessa jo tosi hyvin. Omissa tavoitteissa ja odotuksissa pitää joustaa ja antaa itselle armoa.
Se voi olla kuitenkin yllättävän vaikeaa, jos on kasvanut ja tottunut siihen, että kelpaa vain toimivana, pärjäävänä ja reippaana. Maaretin mukaan on hyvin tärkeää tulla nähdyksi myös muussa roolissa, tarvitsevana ja hauraana.
Toivo ja epätoivo liikkuvat koko ajan rinta rinnan
Maaret muistelee ystäväänsä, pärjäämistään kaikille vakuutellutta naista, joka vaikean elämäntilanteen jälkeen kirjoitti Facebook-päivitykseensä: ”Kiitos äiti, ettet uskonut, kun sanoin, että pärjään.”
– Minulla menee edelleen kylmät väreet, kun ajattelen sitä. Siinä on jotain niin hellää ja kaunista, että äiti näki tyttärensä tarvitsevan jotain muutakin kuin pärjäämistä. Mikä mieletön voiman ja toivon tunne on siinä, että joku huomaa ja sanoo, että niinhän sinä varmaan pärjäätkin, mutta ota nyt rauhassa hetken ajan, saat siihen luvan ja se on ihan ookoo.
Maaret uskoo, että moni pystyy samastumaan samanlaiseen nälkään: että joku huomaisi ja kehottaisi hellittämään.
– Toivo ja epätoivo liikkuvat koko ajan rinta rinnan. Ne ovat kuin sisarukset, eivät toistensa vastakohtia, Maaret sanoo ja pyörittelee käsissään näkymätöntä palloa.
– Epätoivossa on se ajatus, että kaikki on nyt kauheaa, mutta miten tästä pääsisi ulos. Se suuntautuu tulevaisuuteen, mahdollisuuksiin ja toivoon.
Oman epätoivon tunnistaminen siis tekeekin ihmisestä vahvemman?
– Niin. Kun ihmisellä on elämässä ja ihmissuhteissa kyky sietää vaikeita, hankalia ja hauraita puoliaan, se lisää hänen toimijuuttaan. Jos esimerkiksi pari- tai muussa ihmissuhteessa kyetään hyväksymään ja sietämään sitä, että välillä on kahnausta, riitoja ja väärinymmärryksiä, ja olemaan noiden tunteiden kanssa, se voimistaa suhdetta ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Vain sitä voi muuttaa, minkä uskaltaa todeta olemassa olevaksi.
Maaretin mukaan toivo laajentaa ihmisen ajattelua joustavammaksi. Jos vaikeita tunteitaan ei kiellä, ihmisellä on kyky huomata olevansa pulassa. Jos omat keinot eivät riitä, hänellä on täysi oikeus ja lupa pyytää apua.
– Jo se, että omaa tilannettaan pystyy havainnoimaan, sanoittamaan tai kuvailemaan, luo teitä ulospäin.
Maaret Kallio: ”Toivo liittyy ennen kaikkea mahdollisuuteen”
Samoihin aikoihin kun Maaret kirjoitti kirjaansa, toinen hänen lapsistaan mietti hakemista harrastusryhmään, jonne oli vähän vaikea päästä. Lapsi oli luopumassa ajatuksesta välttääkseen mahdollisen pettymyksen, mutta silloin hänen sisaruksensa tuohtui: Totta kai kannattaa yrittää. Jos sisäänpääsy ei onnistu, sitten tullaan toimeen pettymyksen kanssa.
– Se oli malliesimerkki toivon tulevaisuuteen suuntautumisesta, Maaret kertoo hymyillen.
– Tämän päivän vanhemmuudessa tehdään monesti se virhe, että lasta yritetään kaikin keinoin suojella ikäviltä asioilta ja pettymyksiltä. Mutta se ei anna oikeanlaista suojaa elämää varten. Suojaa antaa se, että koetaan pettymyksiä ja suruja, mutta saadaan myös kokemuksia siitä, että niistä toivutaan ja päästään läpi.
Kun elämään on toivon näkökulma, ei pelkää yrittää jotain, mikä mahdollisesti ei onnistu. Toivo näkyy luottamuksena siihen, että pettymysten kanssa pärjää ja niistä pääsee yli.
– Kääntäen toivo liittyy ennen kaikkea mahdollisuuteen: on mahdollista pyrkiä kohti jotain toivetta tai unelmaa, toivoa vaikkapa lasta tai ihmissuhdetta. Sitä ei ehkä saa, mutta uskaltaa pyrkiä sitä kohti ja ottaa riskin, ettei toive välttämättä toteudu.
Maaret koki työhönsä liittyvän pettymyksen viime kesänä
Maaret itse koki suuren työhönsä liittyvän pettymyksen viime kesänä.
– Valmistelimme puolentoista vuoden ajan mielenterveyteen liittyvää dokumentaarista tv-ohjelmaa. Se oli minun unelmani: pääsisin käsittelemään yhteiskunnallisesti tärkeitä, mielenterveyteen liittyviä asioita omassa tv-sarjassa asiallisesti, ilman kohuja.
Ohjelmasta tehtiin pilottijakso, ja Maaret oli todella innostunut.
– Sarja oli mielestäni hyvin tärkeä ja toivorikas ja kertoi siitä, kuinka suuria asioita ihmiset voivat kohdata ja silti selvitä niistä. Se myös osoitti, kuinka paljon ihan tavallista elämää mahtuu poikkeusarkeenkin.
Puolentoista vuoden intensiivisen työn jälkeen tv-sarja kuitenkin viime kesän lopussa kariutui rahoituksen puutteeseen.
– Se oli minulle aivan järjetön pettymys. Vieläkin sitä miettiessä alkaa harmittaa ja surettaa. Se olisi ollut tärkeä mahdollisuus vaikuttaa, luoda näköaloja ja toivoa ja myötätuntoa. Mutta ehkä maailma ei vielä ollut sille valmis.
Kuinka Maaret pettymyksestä selvisi?
– Niin, että annoin sen todella tuntua. Kiroilin ja itkin. Psykoterapeutti minussa auttoi. Tiesin, että jos oikeasti meinaan toipua, tunteiden oli vain annettava tulla ja ne oli käytävä läpi, olivat ne kuinka ahdistavia tai epämukavia tahansa. Minulla on muutenkin tapana ottaa vastoinkäymisten kohdalla aika reilu droppi, pudotus. Sen jälkeen alan aika nopeasti ponnistaa takaisin kohti uutta toivoa.
Pettymyksen syövereissä Maaret alkoi epäillä itseään. Oliko syy hänessä? Eikö hän vain ollut tarpeeksi hyvä?
– Tuntui, että siinä hylättiin myös minut, ei pelkkää ohjelmaa. Mutta vaikka tunteiden pitää antaa tulla, pitää muistaa, etteivät synkimmätkään ajatukset ole mitään absoluuttisia totuuksia. Ennemmin kuin uskoo itsesyytöksiin, kannattaa tarkkailla ja huomioida omia reaktioitaan. Että okei, ahaa, tämä meneekin näin ytimiin.
Pettymyksen käsittelyssä auttaa sen jakaminen.
– Puhuin huolista ja harmeista ohjelman tekoon osallistuneen työryhmän kanssa. Siitä se pettymys pikkuhiljaa lähti liikkumaan ja notkeamaan.
Maaret Kallio: ”Toipuminen voi alkaa, kun selviytyminen loppuu”
Toipuminen on oma prosessinsa, joka meillä jokaisella on koronakriisin jälkeen edessä.
– Ihmiset jatkavat elämäänsä hyvin eri tavoin. Jotkut porskuttavat eteenpäin, mutta joihinkin kriisi jättää tosi syviä jälkiä, Maaret kuvailee.
Hänen mukaansa on normaalia, että kriisin jälkeen päästään nopeasti pahimman vaiheen yli, mutta se ei vielä tarkoita, että ihminen on kunnossa.
– Toipuminen voi alkaa vasta, kun selviytyminen loppuu. Riskivaihe on se, kun voimat vähän palaavat ja laitetaan liian nopeasti liian kovat vaihteet päälle.
Maaret uskoo, että uupuneita on kriisin jälkeen vielä enemmän kuin aiemmin.
– Heidän pitää muistaa antaa toipumiselle aikaa ja olla itselleen armollisia. Surulle kannattaa suostua, olla sen äärellä. Tapahtuneen aikaansaamat pettymykset ja menetykset saattavat sattua pitkään, mutta silti elämä menee eteenpäin.
Eniten Maaret on huolissaan niistä, joille koti ei ennen korona-aikaakaan ollut turvapaikka.
– On ollut tosi liikuttavaa lukea viestejä, joita lapsena päihdeperheessä tai väkivaltaisessa kodissa asuneet aikuiset minulle ovat kirjoittaneet. Vaikka he ovat itse turvassa, he miettivät nyt samankaltaisessa tilanteessa olevia lapsia. Ja sitä, kuinka heille itselleen olisi käynyt, jos he eivät olisi voineet käydä koulussa tai päässeet kotoa pakoon. Kun tilanne pitkittyy, tätä pitää kysyä vielä enemmän.
– Toivo liittyy myös siihen, mitä asioita uskaltaa tulevaisuudessaan tavoitella, Maaret Kallio sanoo.
Maaretista on ollut kauheaa lukea, kuinka Alkon hyllyt ovat tyhjenneet hanaviineistä ja väkevistä.
– Joka neljäs suomalaislapsi on kokenut vanhempiensa alkoholinkäytön pelottavana. Se ei ole mikään marginaaliryhmä. Ne, joilla on kotona jo valmiiksi hauraat rakenteet, joutuvat vielä kovemmalle. Mutta myös moni muu perhe on nyt riskirajoilla. On todella tärkeää saada nopeasti ja riittävästi apua.
Koulujen sulkeutumisen jälkeen Maaretin perheessä pidettiin perhepalaveri, jossa kerrottiin, että seuraavat viikot koko perhe tekisi töitä ja kävisi koulua kotona.
– Puhuimme siitä, miten erotamme työn ja vapaa-ajan, ja siitä, että meillä ei ole mitään hätää. Sanoin, että luvassa on ehkä tylsyyttä, hermojen kiristymistä ja toisiimme hikeentymistä, mutta ajatelkaa niitä lapsia, joille kotonaolo on pelottavaa, joilla on tosi pahat oppimisvaikeudet tai joilla ei ole turvallista vanhempaa kotona. Aah, se todella rusentaa minua. Ne, jotka jäävät muutenkin näkymättömäksi kotona, eivät näy nyt missään.
Onneksi, Maaret huokaa, yhteiskunnan palvelut – mielenterveyspalvelut, lastensuojelu – toimivat. Kriisin vaikutukset näkyvät niissä viiveellä ja pitkään, Maaret uskoo.
– Turvakodeissakin joulu on hiljainen. Sen jälkeen alkavat kiireet.
Toivo haastaa kysymään sitä, mikä on oikeasti arvokasta
Pian Maaretin täytyy mennä laittamaan koululaisilleen ruoka, mutta sitä ennen vielä muutama sana siitä, mitä tämä poikkeuksellinen ajanjakso voisi opettaa meille toivon näkökulmasta.
– Kukin voi omien mahdollisuuksiensa ja voimavarojensa mukaan halutessaan miettiä sitä, mikä on elämässä oikeasti tärkeää. Yhteiskunnastahan tämä kriisi on näyttänyt kirkkaasti sen, mitkä ovat sen perusrakenteet ja kivijalat: terveydenhoidon henkilökunta, lastentarhanopettajat, roskakuskit, kauppojen työntekijät… Henkilökohtaisellakin tasolla toivo haastaa kysymään sitä, mikä on oikeasti arvokasta ja paljonko oma elämä on sen äärellä.
– Jos nyt on nauttinut siitä, ettei tarvitse mennä kaiken maailman rientoihin ja harrastuksiin, on hyvä miettiä, tarvitseeko niihin sitten palatakaan. Mitä entistä haluan takaisin, mitä en?
Toistaiseksi kriisi kuitenkin jatkuu, eikä kukaan tiedä, kuinka kauan. Tutkijatkaan eivät tiedä, miten koronavirus käyttäytyy ja mitä on odotettavissa.
– Kriisissä pitäisi pysyä toivon puolella. Toivottomia hetkiä voi olla, mutta jos niistä tulee pysyvä olotila, kannattaa herätä ja hakea apua.
– Pitää muistaa, että jokaista tarvitaan. Epämiellyttävillä rajoituksilla on suuri merkitys koko yhteisön kannalta. Sen ta- juaminen voi auttaa selviytymään näistä poikkeusajoista.
Entä se toivon tulevaisuuteen suuntautuminen? Kun tämä kriisi loppuu, edessä on taas uusia, ensimmäisenä ilmastonmuutos.
Maaret naurahtaa.
– On mielenkiintoista, kuinka moni ajattelee siten, että jos jotain asiaa ei voi ratkaista, sille ei voi tehdä mitään. Eihän se hyvänen aika niin mene. Toimijuuden ja toivon kannalta on tärkeää, että asioihin voi vaikuttaa. Se on kuitenkin eri asia kuin ongelmien ratkaisu. Meistä jokainen voi omalla tavallaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen, mutta ratkaista emme sitä yksin voi.
”Toivon kannalta on tärkeää, että asioihin voi vaikuttaa. Se on kuitenkin eri asia kuin ongelmien ratkaisu.”
Avuttomuuteen putoaminen ja hanskojen naulaan heittäminen on Maaretin mukaan mielelle myrkyllistä.
– Sen verran voi vaikuttaa, kuin yksi ihminen voi. Koronaepidemiaakaan yksi ihminen ei voi ratkaista, mutta omalla toiminnallaan jokainen voi vaikuttaa siihen, leviääkö tauti hallitsemattomaksi vai ei.
Aina voi mennä eteenpäin ja auttaa muita.
– Toivossa yksilö on aina osa ryhmää tai yhteisöä. On olemassa minä ja on olemassa me, ja jokaisella on väliä.
Maaret Kallio, 42
Työ: Psykoterapeutti, kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija.
Perhe: Aviomies ja kaksi lasta.
Koti: Espoossa.
Ajankohtaista: Uutuuskirja Voimana toivo ilmestyi maaliskuun lopussa.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 17/2020.
Lue lisää:
Marimekon lama-aikana pelastanut Kirsti Paakkanen tietää, että taantumasta voi selvitä: ”Nyt jos joskus tarvitaan uskoa, toivoa ja rakkautta”
Kaksi avioeroa, lapsettomuuden, adoption kariutumisen ja keskenmenon kokenut Satu Taiveaho: ”Tiedän, että tipahdan vastoinkäymisten jälkeen jaloilleni”
