Naisten karvoitus on aiheena ollut viime aikoina pinnalla. Pupulandia-blogia pitävä Jenni Rotonen herätti keskustelua aiemmin tänä kesänä kertoessaan, että hän on jättänyt säärikarvansa kevään ajan ajelematta. Julkaisussa Jenni haastaa ihmisiä ajattelemaan syitä karvojen poistamisen taustalla. Hän myös avoimesti kertoo kokeneensa valtavaa häpeää karvaisista sääristään.
Miksi sitten säärikarvat aiheuttavat häpeää? Sukupuolentutkija Katariina Kyrölän mukaan karvattomuudesta on muodostunut normi, jonka avulla pyritään erottelemaan sukupuolet toisistaan.
– Usein naisten, muunsukupuolisten, transihmisten – muiden kuin cis-miesten – karvoitukseen suhtaudutaan negatiivisesti. On häkellyttävää, kuinka paljon raivoa kainalokarvoitus voi saada osakseen, Kyrölä sanoo.
Sheivaamattomuuteen liittyvä stigma aiheuttaa häpeää. Karvattomuus yhdistetään naisellisuuteen, ja moni saattaa pelätä, ettei heitä nähtäisi enää naisellisina tai naisina, jos he antaisivat karvojensa kasvaa. Karvoituksen sääntely liittyy Kyrölän mukaan sukupuolen säätelyyn ja karvat niin sanotusti ”väärissä paikoissa”, kuten rinnoissa ja selässä, saatetaan nähdä muilla kuin miehillä ällöttävänä, koska niitä pidetään maskuliinisina piirteinä.
Useilla on käsitys, että me ihmiset olisimme vähemmän karvaisia kuin mitä oikeasti olemme, ja moni nainen miettii, onko oma karvankasvu normaalia. Maskuliinisilla paikoilla kasvavat tummat karvat voivat naisella olla merkki hirsutismista eli karvojen liikakasvusta. Hirsutismista puhutaan yleensä kuitenkin vasta, jos karvankasvuun liittyy muita lääketieteellisiä ongelmia tai jos karvankasvu häiritsee ihmistä itseään.
– Naisten karvoitukseen suhtaudutaan edelleen yllättävän tiukasti, vaikka nykyisin on alkanut näkymään enemmän naisia ja muita kuin miehiä, joilla kainalokarvat näkyvät.
Kyrölä haluaa nostaa esiin myös sen, että sukupuolen määritys karvoituksen mukaan asettaa muunsukupuoliset ja transihmiset epämukavaan asemaan, koska karvoituksen määritys vaikuttaa paljon siihen, minä sukupuolena henkilö tulee tunnistetuksi.
Kehopositiivisuus ja kapea naiskuva
Kyrölän mukaan kauneusihanteissa on nykypäivänä ristiriitaisuutta. Kehopositiivisuutta korostetaan, ja omaa kehoaan tulisi rakastaa ja siinä kuuluisi olla hyvä olla – oli se sitten millainen tahansa. Samaan aikaan kuitenkin osaa kehoista pidetään parempina kuin toisia. Naisten kohdalla puhutaan hoikista ja vähäkarvaisista vartaloista.
– Isommat tai sukupuoleltaan tähän kaksinapaiseen ymmärrystapaan sopimattomat kehot jäävät monesti sen kelpaavan kehon ulkopuolelle. Silti kehoa pitäisi pystyä rakastamaan, Kyrölä kertoo.
Kyrölän mukaan kehonormien ja kauneusihanteiden tutkimuksissa puhutaan paljon siitä, että kehopositiivisuus ei välttämättä vapauta tiukasta kehon normittamisesta, vaan se laajentaa normittamista myös tunteisiin, jotka kehoon saisi kohdistua.
– Sen lisäksi, että koetaan paineita siitä, että keho ei sovi sukupuoli- tai hoikkuusnormeihin, tulee paine, että myös normeihin sopimatonta kehoa pitäisi pystyä rakastamaan juuri sellaisena kuin se on. Harva kuitenkaan pystyy aina olemaan todella tyytyväinen omaan kehoonsa.
Karvattomuus on normi
Karvattomuus on normi, johon kasvetaan. Mainoksissa naiset ajelevat höylällä karvattomia sääriään, vaikka todellisuudessa naisilla voi kasvaa näyttävääkin säärikarvaa. Karvattomuuden eteen tehdään paljon töitä ja moni on valmis kohtaamaan kipuakin sen saavuttamiseen. Epilointi, vahaus ja sokerointi eivät ole kivuttomia karvanpoistotapoja, vaan ne saattavat sattua paljonkin.
Kyrölän mukaan on jännittävää, että kun kehon antaa olla luonnontilassa, siihen liitetään ajatus, että se olisi jotenkin vääränlainen.
– Jos olisimme kasvaneet yhteiskunnassa, jossa karvainen nainen on kauniimpi, olisi tilanne päinvastainen ja sheivaus olisi tietynlainen kannanotto, Kyrölä sanoo.
Sukupuolitutkijan mukaan on hyvä, että nykypäivänä näkyvää karvoitusta näkee mediassa enemmän.
Kauneus-, karva- ja kehoihanteiden normien itsestään selvää ihannointia vastaan on esitetty myös kritiikkiä.
– Mielestäni on todella hyvä, että julkisuudessa näkyy yhä enemmän naisia, muunsukupuolisia ja transihmisiä, jotka haastavat normeja ja antavat kainalokarvojen näkyä.
Kyrölä haluaa kuitenkin korostaa, että hän ei halua moralisoida ketään, joka päättää poistaa ihokarvojaan. Karvoituksen ja sheivauksen ympärillä vallitsevan keskustelun hän toivoisi kuitenkin olevan sallivampaa. Sen sijaan, että ainoastaan sallittaisiin, hän toivoisi, että erilaisia karvoituksia voitaisiin ihailla.
– Yksilöllä pitää olla vapaus päättää, sheivaako vai ei, hän sanoo.
Naisten karvoitus aiheuttaa edelleen vihaa
Useat julkisuudesta tutut naiset ovat näyttäytyneet kainalokarvoineen julkisesti. Madonnan kainalokarvat kohahduttivat maailmaa jo 80-luvulla, ja yhä tänä päivänä naisten kainalokarvat aiheuttavat joissain ihmisissä valtavan määrän vihaa.
– On uskomatonta, kuinka paljon vihaa muutama karva voi aiheuttaa, Kyrölä sanoo.
Kyrölä arvioi, että muiden kuin miesten näkyvä karvoitus saattaa aiheuttaa niin suurta raivoa, koska poikkeavuus normaaleista sukupuolirooleista saatetaan nähdä uhkana. Tietynlainen kurittomuus ja piittamaattomuus kehonormeista voi tuntua joillekin vaikealta hyväksyä.
– Vihan ilmaisut ovat ikään kuin yrityksiä laittaa kurittomat kuriin.
Naiset, jotka ovat näyttäytyneet kainalokarvojen kanssa, ovat saattaneet saada jopa tappouhkauksia. Kyrölän mielestä näkyvästä karvoituksesta keskustelemista on muun muassa tällaisten reaktioiden takia äärimmäisen tärkeää jatkaa.
– On hyvä, että aiheesta puhutaan niin kauan kuin se aiheuttaa suuria vastareaktioita.
Lue lisää:
Naiset ja miehet kertovat, miksi lopettivat ihokarvojensa ajelun: ”Olen oikeasti ylpeä karvoistani, koska ne ovat naiseuteni merkki”
”Useilla on käsitys, että me ihmiset olisimme vähemmän karvaisia kuin mitä oikeasti olemme” – asiantuntija kertoo, mistä tunnistaa hirsutismin eli liiallisen karvankasvun
