”Some ahdistaa, mutta en voi jäädä poiskaan”– näin teet feedistäsi mukavamman

Jos hyönteiset häviävät maapallolta, ihmiskunta on neljässä vuodessa tuhon oma. Painu takaisin Afrikkaan, mutanaama. Kuvia kärsivistä eläimistä, ei sovi herkille.

Kuvittelin aina olevani viimeinen ihminen, joka lähtee sosiaalisesta mediasta. Yksityisyysskandaalit tai Facebookin suosion lasku eivät ole vähentäneet kiinnostustani toisten ihmisten elämään, keskusteluihin ja uutislinkkeihin. Kymmenen kiihkeän somevuoden jälkeen huomasin kuitenkin alkaneeni harkita somen käytön radikaalia vähentämistä ja haaveilevani sen jättämisestä kokonaan – syystä, jota en olisi ennalta arvannut.

Viime vuosina Facebook on muuttunut yhä asiakeskeisemmäksi ja politisoitunut, kuten muukin yhteiskunta. Äänessä ovat yhä enemmän ne, jotka ajavat jotain agendaa, ja sävy on usein negatiivinen. Omassa somekaveripiirissäni on paljon tiedostavia ja poliittiseen keskusteluun osallistuvia ihmisiä, ja feedini alkoi jossain vaiheessa täyttyä yhä enemmän ikävistä asioista: huolestuttavista uutisista, rasistisista kommenteista, ärsyttävästä kiihkoilusta ja ylipäätään kaikesta, mikä maailmassa on täysin pielessä. Lähes joka kerta avatessani somen hyvä mielialani katosi ja tilalle tuli ahdistus.

Eräänä viikonloppuna tapasin ystävääni, joka pyristelee irti vahingollisesta ihmissuhteesta. Ystävä ihmetteli, miksi hän on niin idiootti, että tapaa uudelleen ja uudelleen henkilöä, joka aiheuttaa hänelle kamalan olon. Tajusin itse käyttäytyväni samoin. Avaan somen kymmeniä kertoja päivässä, vaikka se tuottaa lähes joka kerta minulle ahdistuneen olon ja miltei tunnen, kuinka stressihormoni syöksähtää kehooni. Minulla oli itseäni vahingoittava riippuvuus.

Somen aiheuttama masennus liittyy sosiaaliseen vertailuun

Somen jättäminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa. Minun pitää työni vuoksi olla selvillä siitä, mitä tapahtuu ja mistä ihmiset puhuvat. Sen lisäksi pidän vastuuttomana ja huonona kansalaisuutena olla seuraamatta, mitä maailmassa tapahtuu. Mitä siis tehdä? Miten voisin rajata somekäyttöäni niin, että pysyisin perillä maailmasta mutta mielenrauhani säilyisi? Kuinka paljon saan suojata itseäni ahdistavilta asioilta?

Tarvitsen selvästi apua, joten sovin tapaamisen itseään sometohtoriksi kutsuvan sosiaalipsykologian tohtori Suvi Uskin kanssa.

– Millainen sinun somekuplasi on? Uski kysyy ensimmäiseksi.

Uskin mukaan monet ihmiset ahdistuvat somen selaamisesta, mutta eivät välttämättä tiedosta, mistä se johtuu. Negatiivisuutta useammin ahdistutaan somen yltiöpositiivisuudesta eli kiiltokuvamaisuudesta: tutkimusten mukaan somen aiheuttama masennus liittyy sosiaaliseen vertailuun ja riittämättömyyden tunteisiin.

Ongelma on pohjimmiltaan sama: emme osaa jättää seuraamatta ahdistusta aiheuttavia sisältöjä. En ole siinäkään mielessä erityistapaus, että ammatista riippumatta lähes kaikki kuulemma sanovat, että eivät voi käytännön syistä lähteä somesta.

– Altistut asioille, joille et haluaisi altistua, ja haet nyt terveellä tavalla omia rajojasi, diagnosoi Uski.

Rajat itselle

Ensiavuksi Suvi Uski ehdottaa, että katsoisin somea vain kaksi kertaa päivässä. Voisin myös klikkailla Facebookissa ”Näe vähemmän tämänkaltaisia julkaisuja” -nappulaa. Ajatus herättää minussa nöyryytyksen tunteen. Painuisin siis entistä syvemmälle itseni säätelemään kuplaan, vaikka haluaisin tehdä juuri päinvastoin. Uskin mielestä sillä ei ole suurta merkitystä, koska olen jo valmiiksi syvällä kuplassa. Ja tottahan se on, kuplan ulkopuolista elämää pitäisi etsiä aivan muualta kuin Facebookista.

Toinen vaihtoehto olisi tietenkin piilottaa tuttavapiirini ärsyttävimpien pahanilmanlintujen julkaisut feedistäni kokonaan. Siihenkin liittyy nolohko ongelma: minua kiinnostavat heidän muut kuulumisensa sen verran paljon, etten haluaisi tehdä sitä.

Negatiivisia päivityksiä syytävät tuttavani ovat mukavia ihmisiä. Silti minua on alkanut yhä enemmän ärsyttää heidän somekäytöksensä, jonka tulkitsen usein krooniseksi valittamiseksi, omahyväiseksi saarnaamiseksi tai ajattelemattomaksi toisten ihmisten päivän pilaamiseksi. Suvi Uski esittää toisenlaisen tulkinnan: ehkä he ovat itsekin ahdistuneita ja jakavat ikävät asiat helpottaakseen oloaan? Tämä näkökulma saa minut suhtautumaan hieman myötätuntoisemmin tuomiopäiväuutisten ja rääkättyjen eläinten postaajiin.

”Meillä ei osata olla eri mieltä rauhassa ja rakentavasti”

Olen muutenkin ihmetellyt sitä, miten ikävän vaikutelman jotkut tuttavani tekevät somessa, vaikka he ovat kasvokkain tavattaessa mukavia. Suvi Uski toteaa, että vuorovaikutuksen tapa verkossa on rajoittunut. Suuri osa ihmisistä ei osaa ilmaista asioitaan kovin hyvin, pehmentävät eleet puuttuvat, ja some on siksi otollinen maaperä väärinymmärryksille ja provosoitumiselle.

– Suomessa ei harjoitella koulussa rakentavaa argumentointia, kuten vaikka Jenkeissä tehdään. Meillä ei osata olla eri mieltä rauhassa ja rakentavasti, Uski sanoo.

Mieltäni huojentaa jonkin verran se, että luultavasti maailmassa ei oikeasti ole niin paljon ilkeitä ja pahantahtoisia ihmisiä kuin somesta voisi päätellä.

Yksi syy somen ahdistavuuteen piilee sen toimintalogiikassa. Algoritmit levittävät sisältöä, joka saa paljon kommentteja ja reaktioita. Siksi somen jaetuinta sisältöä kissavideoiden jälkeen ovat erilaiset vaihtoehtototuudet. Ne saavat enemmän tykkäyksiä, reaktioita ja kommentteja kuin asiallinen tieto.

– Samasta syystä algoritmi tykkää myös riitelystä, vaikka voisi olla toisinkin. Riitelevä kommentointi olisi mahdollista tunnistaa ja jättää levittämättä, jos näin haluttaisiin.

Jos siis törmää somessa vastenmieliseen sisältöön, jonka ei halua saavan enempää julkisuutta, paras tapa toimia on olla koskematta siihen tikullakaan tai raportoida asiattomasta sisällöstä ylläpitäjille.

Pahanilmanlintujen piilotusnappula käyttöön

Päätän kokeeksi rajoittaa Facebookin käyttöä niin, että pysyn visusti vain työnantajani sivuilla. Mielialani kohenee, aikaakin jää muuhun vähän enemmän. Viikon päästä minua alkaa huolestuttaa. Työkaverini joutuvat kertomaan minulle uutisista ja somekohuista, koska en huomaa niitä itse. En haluaisi pudota kärryiltä ystävieni kuulumisista: ruuhkavuosielämässäni en ehdi paikkaamaan vajetta soittelemalla tai viestittelemällä kaikille. Ilman somea minun pitäisi myös ehtiä seurata uutissivustoja nykyistä enemmän, eikä sieltä silti saisi tietää uusimpia somepuheenaiheita ja heikkoja signaaleja, jotka eivät ole vielä uutisia.

Somen jättäminen ei ole minulle vaihtoehto, mutta määrää on onneksi varaa karsia. Voin hyvin viettää illat ilman somea. Vaikka välitän siitä, mitä maailmassa tapahtuu, minun ei tarvitse olla koko ajan huolissani. Sen lisäksi päätän pitää sormeni jatkossa lähellä pahanilmanlintujen piilotusnappulaa, jos alkaa ahdistaa, ja jättää uutisten kommenttiosiot kokonaan lukematta.

Hyvästi! Ainakin huomiseen asti.