Koko marraskuisen yön pyörin sängyssäni levottomana. Heräilin vähän väliä nähtyäni sekavia unia Donald Trumpista ja Hillary Clintonista. Sen yön aikana ratkesivat Yhdysvaltain presidentinvaalit. Olin sulkenut somen ja uutiset jo alkuillasta, koska en kestänyt jännitystä – vaikka kaikella todennäköisyydellä Clintonin piti voittaa ja Trump-piinan olla muutaman tunnin päästä ohi.
Mutta niin ei käynytkään. Mies, joka ei usko ilmastonmuutokseen, symppaa Vladimir Putinia ja puhuu törkeästi naisista ja vähemmistöistä, valittiin Yhdysvaltain presidentiksi.
Tuona masentavana aamuna istuin aamiaispöydässä lamaantuneena. Tuntui jopa siltä, että hyviä aamuja ei enää tule. Vaikka omassa elämässäni olisi pieniä ja suuria ilonaiheita, mitä ne merkitsevät, kun maailma kulkee kohti tuhoaan? Mietin, miksi olen hankkinut lapsia, kun tulevaisuudella on tarjota heille tällaista.
Nyt, kuukauden päästä ja hieman jo rauhoituttuani, olen analysoinut, miksi jouduin tolaltani Trumpin voitosta. En ollut toki yksin, ainakin somekuplassani muutkin surivat ja masentuivat. Minussa Trump vain osui erityisen kipeään kohtaan: olinhan lapsuudestani asti kuullut, että maailma on paha ja kaikki päättyy huonosti.
Oliko äiti oikeassa?
Tulen uskonnollisesta perheestä, jossa lapsiakaan ei säästelty ahdistavilta asioilta. Perheessäni ihailtiin saarnaajaa, jonka erikoisalaa oli maailmanlopun profetoiminen. Pelastus oli tarjolla vain tuonpuoleisessa. Koululaisen mielessäni sijoitin maailmanlopun jostain syystä suunnilleen siihen aikaan, kun olisin noin 40-vuotias (nyt olen 41). Kuvittelin sen maailmansodaksi, jossa kaikki palaa poroksi.
Vasta lähempänä parinkympin ikää tulin ajatelleeksi, ettei maailmanloppu välttämättä tulekaan vielä omana elinaikanani. Voi käydä niinkin, että kuolen aikanani tavallisesti vanhuuteen – ja muu ihmiskunta jatkaa elämäänsä. Se oli ihmeellinen, vapauttava oivallus. Vaikka tiedostin tämän järjen tasolla ja muutin pois vanhempieni luota, käsitys maailman pahuudesta ei jättänyt minua.
Perusturvallisuuteni on huono, ja olen ahdistusherkkä. Olen tehnyt isot elämänvalintani turvallisuushakuisesti, mikä on rajoittanut elämääni jälkikäteen ajateltuna harmittavan paljon. Tästä huolimatta olen elänyt enimmäkseen onnellisen elämän. Lapsuudessani oli myös paljon hyvää.
Halusin jo nuorena monta lasta. Äitiys sopii minulle, koska kiireessä ei ehdi potea maailmantuskaa ja elämäniloisten lasten seura pitää minunkin ajatukseni kevyinä ja myönteisinä. Lasteni isät ovat kumpikin vakaumuksellisia ateisteja, enkä usko tämän olevan sattumaa: lapsuuden henki- ja maailmanloppupelottelun jälkeen tiukan rationaaliset miehet tuntuvat minusta turvallisilta.
Lapsuudenkokemusteni jälkeen olen ollut palavasti sitä mieltä, että meillä vanhemmilla on lapsiamme kohtaan velvollisuus suhtautua elämään ja tulevaisuuteen optimistisesti ja taistella paremman maailman eteen loppuun asti. Trumpin valinnan jälkeen siitä tuli minullekin vaikeaa, kun kaikki maailmassa edellisten kymmenien vuosien aikana saavutettu edistys tuntuu pyyhkiytyvän pois.
Tuntuu kohtalon ivalta, että nyt, kun minä viimein alan päästä eroon vanhempieni synkästä maailmankatsomuksesta, maailmanlopun skenaariot tuntuvatkin todennäköisemmiltä kuin koskaan elinaikanani.
Oliko äiti sittenkin oikeassa? Tuleeko maailmanloppu, ja tuleeko se Trumpin hahmossa? Täytyykö minun alkaa valmistella lapsiani maailman pahuuteen?
Turpiin saanut olo
Trumpin valinnan jälkeen puoli maailmaa tuntui sairastuneen samaan angstiin kuin minä. Vaalien alla luin Washington Post -lehdestä, että yhdysvaltalaiset psykologit olivat havainneet Trump-ahdistuksen, johon ihmiset tulevat hakemaan apua ja lääkkeitä. Mitkään vaalit eivät olleet aikaisemmin aiheuttaneet tällaista reaktiota. Psykologi Alison Howard arvioi, että ihmisiä ahdistaa, koska Trump käyttäytyy täysin moraalittomasti ja menestyy silti. Se on vastoin kaikkea, mitä meille on koko ikämme opetettu.
Suomessa me hyväosaiset nelikymppiset ja sitä nuoremmat olemme tottuneet turvattuun elämään ja siihen, että maailma muuttuu koko ajan paremmaksi. Köyhyys vähenee, naisten ja vähemmistöjen asema kohenee.
Olen päätellyt, että Trumpin valinta järkyttää turvallisuudentunnettamme, koska tajuamme, että asiat voivat kääntyä myös huonompaan: esimerkiksi ilmastokriisin tai turvallisuuspoliittisten uhkakuvien vuoksi maailmasta voi tulla myös meille turvaton.
Vielä muutaman päivän ajan vaalien jälkeen henkinen oloni oli kuin turpiin saanut. Sitten aloin saada taistelutahtoani takaisin. Olen turvautunut lohduttaviin ajatuksiin: Taantumus ja edistys ovat olleet aaltoliikettä kautta historian. Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka uskovat samoihin asioihin ja arvoihin kuin minä.
Pakko olla optimisti
Järkytystä sulateltuani olen päättänyt, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla optimisti.
Useiden psykologian tutkimusten mukaan masentuneet ihmiset eivät näe maailmaa negatiivisesti vääristyneenä, vaan he näkevät sen realistisemmin kuin muut. Optimistit näkevät maailman vaaleanpunaisten lasien läpi. Se on tärkeää paitsi mielenterveydellemme myös ihmiskunnan nuorille toivoille.
Pahalla maailmalla säikytellyistä, ahdistuneista lapsista ei tule aikuisina rohkeita edelläkävijöitä, jotka ratkaisevat maailman ongelmat. Siksi päätän, että en siirrä omaa lapsuuttani varjostaneita maailmanlopun skenaarioita lapsilleni.
Tuona karmeana vaaliaamunakin sentään yhden ihmisen naama loisti elämäniloa kuin Hangon keksi. Yksivuotiaan poikani päivää Trump ei onnistunut pilaamaan. Toivon, että hän saa pitää tuon ilon mahdollisimman pitkään. Siksi minunkin pitää jaksaa tahtoa tehdä tästä maailmasta parempi paikka.
Lue myös:
Onko kyse normaalista pelosta vai fobiasta? Tunnista pelkosi
Vaivana ahdistus, pelot tai unettomuus? Uusi mullistava Brainspotting-hoito voi auttaa
Horoskooppimerkkien pahimmat pelot – nämä asiat aiheuttavat tähtimerkillesi ahdistusta
The post Pahalla maailmalla säikyttely voi laukaista kriisin: ”Miksi hankin lapsia, kun maailma kulkee kohti tuhoaan?” appeared first on Anna.fi.