Koko ajan väsytti. Arkiset asiat kävivät voimille: ruoan laittaminen tuntui ylitsepääsemättömän monimutkaiselta prosessilta ja jo pelkkä tiskikoneen täyttämisen ajatteleminen uuvutti.
Itkunpuuskia tuli lähes päivittäin. Pienikin vastoinkäyminen riitti laukaisemaan raivokohtauksen, jossa sinkoili syytöksiä: Miksi minun aina pitää! Miksi te ette koskaan! En vain jaksa tätä!
Pauliina Vanhatalo, 37, tunsi olevansa huono äiti, huono puoliso ja huono kirjailija.
Kaamosmasennus oli tullut Pauliinalle tutuksi aikaisempina talvina. Joulun ja uudenvuoden välillä hän oli monena vuonna luvannut miehelleen, että jos oireet eivät helpota parissa kuukaudessa, hän hakeutuu hoitoon.
Se hetki koitti keväällä kaksi vuotta sitten. Maaliskuu on Pauliinalle yleensä energistä, hyväntuulista ja innostunutta aikaa. Mutta sinä keväänä oireet eivät väistyneetkään valon lisääntyessä.
– Menin psykiatrin vastaanotolle omana itsenäni ja kävelin ulos mielenterveyspotilaana, hän toteaa.
Diagnoosi oli keskivaikea masennus. Jo vastaanotolta poistuessaan Pauliina päätti kirjoittaa kokemuksistaan kirjan. Syntyi kirja Keskivaikea vuosi, muistiinpanoja masennuksesta.
Psykiatri suositteli hoitomuodoksi terapiaa ja masennuslääkkeitä. Kummastakaan Pauliina ei ollut erityisen innostunut.
Lääkehoidossa huolettivat mahdolliset sivuvaikutukset, kuten pahoinvointi, huimaus ja päänsärky, mutta sitä Pauliina suostui kuitenkin kokeilemaan.
Kannattaako masennuslääkkeitä jättää pois?
Voiko sängystä käsin olla tarpeeksi hyvä äiti? Vai pitääkö jaksaa mennä keittiöön saakka? Riittääkö, että rakastaa lapsiaan, jos ei jaksa tehdä heidän kanssaan mitään?
Pauliina oli tavannut puolisonsa, tietokirjailija Tatu Hirvosen keväällä 2005, ja runsaan vuoden kuluttua ensitreffeistä hän oli jo naimisissa ja raskaana. Toinen lapsi syntyi neljä vuotta myöhemmin.
Sitten Pauliina masentui. Lääkityksen alkuvaiheen sivuoireiden kadottua tuskaisuus loiveni ja kehon sisäiset loiskeet tyyntyivät. Oli helpompi olla läsnä.
– Vasta silloin tajusin, miten voimakkaassa puristuksessa olin elänyt. Olin olotilaani jo niin tottunut, että se oli alkanut tuntua normaalilta.
Parin kuukauden kuluttua lääkkeiden vaikutus alkoi uudelleen askarruttaa Pauliinaa. Ne tasoittivat pahimmat aallonpohjat mutta nitistivät myös onnen ja riemun hetket. Ehkä masennus ei palaisi, vaikka hän luopuisi lääkkeistä?
Asian teki monimutkaiseksi se, että oli ajateltava myös perhettä. Jos Pauliina oli lääkkeiden avulla parempi puoliso ja äiti, oliko hänellä oikeus luopua niistä vain saadakseen hyvänolon lyhyet tunnehuiput takaisin?
Kesälomalla yhden pillerin ottaminen unohtui, seuraavana päivänä Pauliina puraisi tabletista vain puolikkaan. Ja niin edelleen.
Muutaman päivän kuluttua rintakehään ilmaantui sykkivä puristus. Sormet kipunoivat kuin sähköiskun saaneina. Lohdutukseksi Pauliina mätti sisäänsä suklaata ja jäätelöä ja kävi sitten peilin edessä vihaamassa paisuvaa vartaloaan.
Lopulta tilanne helpotti. Perheen kanssa huvipuistossa vietetyn illan jälkeen hän tunsi itsensä pitkästä aikaa onnelliseksi.
– En koskaan tehnyt konkreettisia suunnitelmia itseni tappamiseksi. Mutta on vaikea tietää, kuinka kaukana siitä olin. Lopulta minua helpotti tieto siitä, että pystyin vielä olemaan iloinen ja vapaa, vaikka sitten kuinka pitkin väliajoin. Uskoin, että elämässäni tulee hetkiä, jotka kannattaa jäädä kokemaan.
Pauliina Vanhatalon haastattelu on kokonaisuudessaan Annassa 9/2016. Ilmestymispäivä on 3.3.
Lue lisää: Piritta Hagman: ”Masennusjaksoni ovat olleet suhteemme kovimmat paikat”
Lue lisää: Milloin jatkuvasta väsymyksestä on mentävä lääkäriin? Tunnista 10 hälytysmerkkiä
The post Kirjailija Pauliina Vanhatalo masentui: ”Mietin, saako masentunut äiti luopua lääkkeistä” appeared first on Anna.fi.