Peruimme häät
”Aloin seurustella Niken (Niklas Hagman) kanssa jo ennen missivuottani. Tapasimme Helsingissä ravintola Kaivohuoneella vuonna 2000, kun olin 21-vuotias ja opiskelin fysioterapeutiksi. Nikke lähetti minulle tapaamista seuranneena aamuna tekstiviestin ja pyysi treffeille.
Suostuin, vaikka hänen ammattinsa hirvitti minua. Soitin nuorena saksofonia ja liikuin musiikkipiireissä, enkä oikein arvostanut kiekkoilijoita. Ajattelin, että urheilijat ovat itseään täynnä. Nikke kuitenkin hurmasi minut aitoudellaan ja huumorintajullaan. Pystyin heti kuvittelemaan hänet tulevien lasteni isänä.
Meidän piti mennä naimisiin kesällä 2005. Olimme kutsuneet jo vieraat, poseerasin etukäteen hääpuvussa Annan kannessa ja häälahjalistamme oli Stockmannilla. Kaiken piti olla selvää, mutta toisin kävi. Peruimme häät kaksi viikkoa ennen h-hetkeä. Olimme molemmat jahkailijoita, ja aika loppui kesken. Emme saaneet hankittua minulle edes vihkisormusta.
Häiden peruminen aiheutti huhumyllyn, ja meille povattiin eroa. Koin seuraavana vuonna kolmenkympin kriisin etuajassa. Ei ollut helppoa päättää, olenko valmis elämään miehen työn ehdoilla. Minua arvelutti, miten oman urani käy ja pystynkö ottamaan vastuun lapsista. Pohtiminen kannatti, heinäkuussa 2006 olimme valmiit menemään naimisiin.
Olin raskaana jo ennen häitä, mutta viikkoa ennen juhlapäivää lääkäri arveli minun saaneen keskenmenon ja suositteli kaavintaa. En halunnut sitä, sillä minusta tuntui, että olen edelleen raskaana. Häiden jälkeen menin varmuuden vuoksi uudestaan lääkärille ja ultraäänikuvaukseen. Lopulta sain kuulla, että tuntemukseni oli oikea. Odotin esikoistamme Lukasta.”
Lue myös: Maria Veitola: ”Nykyisin olen parisuhteessa, jossa ei tarvitse miellyttää”
Minulla on taipumus kokea masennuskausia
”Olin jo koulussa Porissa kympin tyttö ja suorittaja, ja sama meno on jatkunut aikuisena. Minulla on taipumus vetää itseni henkisesti piippuun ja kokea masennuskausia.
Kärsin jo 22-vuotiaana traumaattisten tapahtumien jälkeen stressistä, joka mursi minut joksikin aikaa. Ensin rakas Tauno-pappani menehtyi. Sitten ystäväni ystävä teki itsemurhan. Sen jälkeen Vantaan Myyrmannin ostoskeskuksessa, jossa työskentelin vaatekaupassa, tapahtui pommi-isku. Siellä kuoli seitsemän ihmistä ja 164 loukkaantui, ja olin lähtenyt työvuorostani kotiin vain hieman ennen tuhoisaa räjähdystä.
Kaiken tämän jälkeen olin jatkuvasti ahdistunut enkä kyennyt nukkumaan. Nikke asui ja pelasi jo silloin Floridassa, eikä minulla ollut Helsingissä vielä montaa ystävää, joihin tukeutua. Aluksi kuvittelin, että arki palaisi normaaliksi itsestään, mutta kun töissä purskahdin itkuun ja romahdin esimieheni edessä, ymmärsin jäädä sairauslomalle. Se toi mukanaan mahdollisuuden lähteä Niken luo Floridaan.
Toivuin uupumuksesta ja kaikki sujui hyvin, kunnes tuli esikoiseni vauvavuosi 2007. Asuimme Torontossa, Nikke oli usein pelimatkoilla, eikä minulla ollut riittävästi tukijoukkoja. Kun Lukas oli reilun vuoden ikäinen, hän heräili öisin hammaskipuihin vähintään tunnin välein. Tätä jatkui useita viikkoja. Olin todella väsynyt ja alakuloinen, kaikki tuntui vaikealta. Hoidin lapsen, mutta muuten käperryin vain itseeni, enkä jaksanut muuta. Univaje laukaisi masennuksen, joka tästä lopulta oli seurauksena.
Luulin, että väsymys kuuluu äitiyteen, ja minulla oli hirvittävä tarve suorittaa äitiys kunnialla. Heikkoina hetkinäni ajattelin isomummuani, jolle alkoholistimies jätti yhdeksän lapsen yksinhuoltajuuden. Hänkin selvisi.
Masentuneena en ollut enää oma itseni ja olin varmasti hankala kumppani Nikelle. Se oli raskasta aikaa hänelle, sillä hän ei aluksi tajunnut, mistä on kysymys. Jälkeenpäin olemme ymmärtäneet, että minun olisi pitänyt saada silloin ammattiapua.
Koin lievät masennuskaudet myös tyttöjen syntymien jälkeen, vaikka silloin tajusin hankkia kotiin hyvissä ajoin hoitoapua. Terapiassa en koskaan käynyt, vaikka olisi ehkä kannattanut. Tiedän, että minulla on taipumus hormonaalisen masennukseen ja myös taipumus ylikuormittua ja uupua. Kaikki pitäisi ehtiä tehdä heti ja mahdollisimman hyvin. En ole vieläkään oppinut hellittämään ajoissa – ehkä joudun opettelemaan tekemisissäni kohtuutta lopun elämäni.”
Katkelma Annan kansijutusta 7/2016.
Lue myös: Anitra Ahtola: ”Haluan säilyä tietyn kokoisena ja teen töitä sen eteen”
The post Piritta Hagman: ”Minulla on taipumus vetää itseni piippuun” appeared first on Anna.fi.