Istut joulupöydässä perheesi kanssa. Vanhempasi tai isovanhempasi alkaa kertoa lapsuuteesi sijoittuvaa tarinaa.
Suloista! Paitsi, että hetken päästä tajuat, että hän kertoo sen väärin. Huomautat asiasta. Hän väittää vastaan: hänen mukaansa sinä muistat väärin.
Kumpikin on satavarma oman muistonsa paikkansapitävyydestä.
Kumpi on oikeassa? Kumpi muistaa väärin? Liioitteleeko tai valehteleeko jompikumpi?
Sitä, kumman tarina on tosi, on mahdotonta selvittää. Kummallakin voi olla asiasta valemuistoja.
Siis vale-mitä?
Valheita itselle
Valemuistot ovat unikuvan tai fantasian kaltaisia ajatusrakennelmia. Ne ovat valheita, joita kerromme itsellemme. Tämä itselle valehtelu on tiedostamaton tapahtumaketju. Näin selittää Helsingin yliopiston dosentti Jukka Häkkinen. Hän kiinnostui muistin toiminnasta ja valemuistoista psykologian yliopisto-opintojensa aikana.
– Silloin tajusin ensimmäistä kertaa, ettei muisti toimi kuten kamera, Häkkinen sanoo.
Uudestaan hän törmäsi aiheeseen toimiessaan skeptikkojen tieteellisen yhdistyksen Skepsiksen puheenjohtajana vuosina 1999–2003. Tuolloin puhuttiin ufosieppauksista. Jotkut olivat aivan varmoja, että avaruusolennot olivat kaapanneet heidät alukselleen ja tehneet heillä lääketieteellisiä kokeita.
Häkkinen oli ja on vakuuttunut, että heille oli tehnyt tepposen vain heidän oma muistinsa.
Jokamies törmää käsitteeseen useimmiten lukiessaan rikosuutisia. Pitkä ja johdatteleva rikoskuulustelu voi ”palauttaa” mieleen sellaistakin, mitä ei ole tapahtunut.
Mutta suurimmaksi osaksi kyse on paljon arkisemmasta asiasta. Valemuistoja on kaikilla. Myös sinulla. Niitä syntyy meidän jokaisen aivoissa joka ikinen päivä.
36-vuotiasta naista sepitetyt muistot vaivaannuttavat. “Mieheni vanhemmat syöttävät lapsilleen positiivisia lapsuusmuistoja. Usein ne koskevat kesäreissuja ja retkiä. Aloin ounastella asiaa, kun mieheni ’muisteli’ silmät kirkkaina, mitä eväitä oli syönyt retkellä 3-vuotiaana. Ei ole mitenkään mahdollista, että hän muistaisi niin vanhoja asioita niin tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Perheen saagaan nämä yksityiskohtaisesti hienoiksi rakennetut tarinat kuitenkin kuuluvat. On vaivaannuttavaa kuunnella tarinoita, sillä tiedän, etteivät ne voi olla täysin totta. Mieheni veljen vaimokaan ei jaksa kuunnella niitä. En kuitenkaan ole sanonut asiasta appivanhemmilleni – en halua kaivaa verta nenästäni. Tarinat sinänsä ovat harmittomia vaikkakin pitkästyttäviä. Kerran minua nauratti mieheni kertomus jostakin lapsuuden vaellusretkestä. Hän kertoi, kuinka kauan reitin vaeltamiseen oli kulunut ja mistä he olivat kiertäneet. Hän myös kertoi, että etäisyys paikasta A paikkaan B oli neljä kilometriä. Lopuksi joku kysyi, miten vanha hän oli ollut tuolloin. Selvisi, että 4-vuotias. Kaikki appivanhempieni lapsilleen syöttämät tarinat sijoittuvat lapsuuteen. Teini-iän jälkeiseltä ajalta näitä tarinoita ei juurikaan ole. Appivanhempieni motiivit kummastuttavat. Luulen, että he haluavat kertoa lapsilleen, miten hyviä vanhempia he ovat olleet. Sen jälkeen, kun minä ja mieheni olemme saaneet omia lapsia, muistelut ovat vähentyneet. Nykyään kuulen tarinoita enää vain joka toinen tai joka kolmas kerta, kun olemme anoppilassa.””Anoppi syöttää miehelleni lapsuustarinoita”
Muistot muuntuvat
Valemuisto voi syntyä vaikkapa näin: kiilaat kassajonossa. Sillä hetkellä tajuat tekeväsi väärin, mutta jo hetken kuluttua olet löytänyt muka järkiperäisen selityksen toiminnallesi.
– Ehkä kyselet itseltäsi, seisoiko ohittamasi ihminen oikeastaan jonossa ja muuta sellaista. Ja pian tarina muuntuu tiedostamattasi sellaiseksi, että oma toimintasi on oikeutettua, Häkkinen sanoo.
Häkkisen mielestä alun esimerkin lapsuudessa sattunut tapaus, josta ihmisillä on eri mielikuvat, on tyypillinen.
– Vanhempien syöttämät valemuistot ovat normaaleja. Aikuisethan suurimmaksi osaksi kirjoittavat lastensa lapsuuden.
Häkkinen kertoo, että omia lapsuudenaikaisia valokuvia katsellessaan hän ei voi olla varma, muistaako hän tapahtuman itse vai onko kyse hänen vanhempiensa kertomasta tarinasta, jonka hän kuvittelee olevan oma muisto.
Kassajonomuisto ja lapsuusmuiston muuntuminen ovat kohtalaisen harmittomia tapauksia. Kaikki valemuistot eivät todellakaan ole sitä.
Suggestion voima
Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma on työssään nähnyt vahingollisia valemuistoja.
Lauerman mukaan haitallisille valemuistoille erityisen alttiita ovat suggestioherkät, helposti johdateltavissa olevat ihmiset, jotka ottavat vastaan kehut ja haukut suodattamatta ja reagoivat niihin voimakkaasti.
Vahingollinen valemuisto saattaa syntyä myös sellaiselle, jolla on paine muistaa.
– Jos on vaikkapa hakeutunut terapiaan ahdistuksen takia ja terapeutti sanoo, että ahdistus johtuu siitä, ettet muista jotakin, ja samalla lupaa, että olotila paranee heti, kun muistat, se luo paineen muistikuvan syntymiselle, Lauerma sanoo.
Lauerma tutustui valemuistoihin 1980-luvun lopussa erikoistuessaan psykiatriaan. Opinnoissa puhuttiin muistin vääristymisestä ja puoskaroinnista.
Sittemmin Lauerma on kirjoittanut aiheesta tieteellisiä artikkeleita ja vuonna 2006 Usko, toivo ja huijaus – Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin -nimisen kirjan.
Elämäkerrat – satua?
Lauerma sanoo, että viaton valemuisto on helppoa luoda: ihmiselle kerrotaan tarpeeksi uskottava tarina hänen menneisyydestään ja käsketään muistella. Viattomia valemuistoja on joka ikisen henkilöhistoriassa.
– Yleisesti ottaen ihmiset yliarvioivat oman muistinsa autenttisuuden.
Mitä kauempana menneisyydessä tapahtuma on sattunut, sitä todennäköisemmin siitä on syntynyt valemuisto.
– Luen elämäkertojakin sillä mentaliteetilla, että ne eivät ole faktaa vaan kuva, jonka kyseinen ihminen haluaa muille antaa.
Jos ihminen muistelee tapahtumia ryhmässä, jonka jokainen jäsen on ollut jollakin tavalla osallisena muistossa, tapahtumat tuppaavat jälkikäteen värittymään.
– Esimerkiksi armeijatarinoita kuorruttaa usein ylpeys siitä, että selviydyimme. Nämä jutut ovat useimmiten humoristisia ja erityisen häiriöherkkiä.
Lue Outi Alanko-Kahiluodosta, jota kiusattiin lapsena niin rankasti, että tilanteet ovat pyyhkiytyneet pois hänen mielestään: ”Mieleni suojeli liian vaikeilta muistoilta”
Valettako sittenkin
Vahingollinen valemuisto ei synny yhtä helposti kuin viaton.
– Esimerkiksi terapiassa ihmisellä pitää olla oireisto, josta hän haluaa eroon. Näin syntyy paine traumaattiseen valemuistoon, Lauerma sanoo.
Jos ”muisto” ei tule mieleen, puoskariterapeutti saattaa Lauerman mukaan jopa kysyä, onko potilaalla edes halua parantua.
Lauerma on joutunut tekemisiin muistin pimeän puolen kanssa myös kriminaalipsykiatriassa.
– Joissakin tapauksissa päihteet ja toive omasta syyttömyydestä aiheuttavat valemuistoja. Oma syyllisyys kielletään loppuun asti. Ryypätessä joku on sanonut jotain hölmöä, mistä on suututtu ja tapettu ryyppykaveri. Sitten koetaan tai ainakin väitetään, että kyse oli itsepuolustuksesta. Näissä tapauksissa valheen ja valemuiston raja ei ole aivan tarkka.
Lue lisää puoskariterapeuteista: Onko terapiasi ajanhukkaa – näin tunnistat huonon terapeutin
Aivot säästävät
Mutta eivät valemuistot pelkästään huono asia ole. Ne kertovat siitä, että aivosi toimivat.
Valemuistoja syntyy siksi, että aivot pyrkivät taloudellisuuteen.
– Joustava muisti silottelee, yleistää ja unohtaa, Häkkinen sanoo.
Jos muistaisi kaiken – siis aivan kaiken, mitä arjessa tapahtuu – aivot ylikuormittuisivat.
Häkkisenkään aivojen ei välttämättä tarvitse varastoida yksityiskohtaista muistoa siitä, että hän kävi edellisenä päivänä Valintatalossa ostamassa perheelleen maitoa ja jauhelihaa.
Häkkisen mukaan asiat, jotka haluamme muistaa oikein, muistamme oikein. Tällaisia ovat PIN-koodit, tenttiin lukemamme materiaali ja arkiset toiminnot.
Lue lisää muistista: Näillä ruoka-aineilla parannat muistiasi
Tunteet sotkevat
Herkimmin valemuistoja syntyy tapahtumamuistissa sekä omaelämäkerrallisessa muistissa. Ne kun tallentavat tunnepitoisia muistoja ja kokemuksia.
Asioista, joihin ei liity arvolatausta, syntyy valemuistoja vain harvoin. Tällaisia asioita ovat vaikkapa kahvin keittäminen tai polkupyörällä ajaminen.
– Sellaiset asiat muistetaan useimmiten oikein, dosentti Häkkinen sanoo.
Häkkisen mukaan arvolatautuneet asiat vääristyvät muistoissa neutraaleja asioita useammin esimerkiksi siksi, että tunnepitoista muistiainesta yksinkertaisesti on niin paljon.
Valemuistot pitävät myös yllä mielenterveyttämme.
– Ihminen muistaa yleensä menneisyytensä parempana kuin se on ollut. Juuri siksi esimerkiksi kiilaaminen kassajonossa muuntuu aivoissamme selitykseksi, ettei toinen varmaan seissyt jonossa.
Jutussa on käytetty lähteenä myös artikkelia Antti Revonsuo, Hannu Lauerma, Sakari Kallio: Muistikuvat, valemuistot ja muistin manipulointi 1”. Lääkärilehti: 1998
The post Vääriä muistoja on kaikilla, sinullakin – Tätä haittaa ja hyötyä niistä on appeared first on Anna.fi.